Pariisi

Teimme perheen kanssa heinäkuussa omatoimimatkan Pariisiin. Vertaa.fi -sivuilta löysimme edulliset lennot (Lufthansalla 728€/4hlöä) ja hotels.comista neljän tähden hotellin 40% alennuksella (perhehuone n. 900€/vko). Matkajärjestelyt osoittautuivat erinomaisiksi. Residhome Opera hotellin sijainti oli ihanteellinen lähellä kahta suurta tavarataloa, useita metroasemia, Operaa ja lentokentälle liikennöivää Roissy-bussia. Hotelli keittomahdollisuuksilla säästi kukkaroa, teimme siellä muutamia aterioita tai lämmitimme supermarketista haettuja mikroaterioita välipaloiksi. Neljän hengen viikon ravintolasyöminen Pariisissa olisi tullut melkoisen kalliiksi.

Ohjelmassamme oli tietenkin ekana päivänä Disneyland, joka oli nähtävyys sinänsä, Aerosmith-vuoristorata salpasi hengen ja vanha hotellin hissi oli myös unohtumaton kokemus. Yhden päivän visiitti Disneylandissa riitti pojillekin, ehkä osittain siksi, että laitteisiin jonottamiseen kului 30-60 minuuttia/laite.

Notre Dame oli pojille tuttu elokuvasta, joten päätimme tutustua siihenkin. Kellotorniin pääsimme kiipeämään tunnin jonottamisen päätteksi. Vähintään yhtä paljon aikaa kului jonotettaessa Eiffelin hissiin. Näkymät toiselta tasanteelta olivat kuitenkin jonottamisen arvoisia. Jonotimme vielä toisen tunnin seuraavaan hissiin päästäksemme kolmannelle tasanteelle. (Kiireisen kannattaa jättää ylin kerron käymättä.)

Montmmartren kukkulalla kävimme katsomassa Sacre-Ceurin kirkkoa ja kuuntelemasa kirkon rappusilla istuvan nuorison yhteislaulua. Champs-Elyseellä vierailimme Riemukaarella sekä Renault-liikkeessä, jossa pojat ihastelivat formuloita. Seinen risteilylle oli jälleen noin tunnin jonotus, ja risteily sinänsä oli hieman pettymys. Katakombit sen sijaan olivat mielenkiintoinen parin tunnin jonottamisen arvoinen nähtävyys.

Yhden päivän vietimme Versaillesissa. Kuninkaan linnassa on 1600 huonetta, toinen toistaan upeampia, jotka eivät poikia kylläkään paljoa jaksaneet kiinnostaa. Puutarha oli upea, mutta suihkulähteet valitettavasti sammutettiin juuri kun pääsimme sisään puutarhaan. Louvrea ei tietenkään sovi jättää väliin, joten sinne menimme aamukymmeneltä ja pääsimme miltei jonottamatta suoran sisään. Maalaukset (Mona-Lisaa lukuunottamatta) eivät kiinnostaneet poikia, mutta mm. afrikkalainen taide ja muu patsasosasto (Milon Venus, Nike ym.) osoittautui huomattavasti kiinnostavimmiksi.

Parisiissa piti tietenkin myös shoppailla. Heinäkuun alessa sai puoleen hintaan merkkivaatteita, joiden ostoa en ole katunut. Kuuluisa lauantain kirpputori osoittatui pettymykseksi, mustamäen torin tyyppiseksi kopiomarkkinoiksi.  

Liikkuminen Pariisissa sujui helposti ja vaivattomasti metroilla Paris Visit Cardin avulla. Vaikka matka itse oli edullinen, neljän hengen kaupunkilomaan kuuluu kuitenkin melkoinen määrä euroja. Jokaiseen nähtävyyteen on sisäänpääsymaksu kympin luokkaa ja viikossa kuluu ruokaakin melko tavalla. Kesäruuhkien aikaan viikko Pariisissa kuluu helposti, koska jonottamisten vuoksi yhdessä päivässä ehti nähdä max. kaksi kohdetta. Matkamme oli kokonaisuudessaan kuitenkin erittäin onnistunut, kannattava ja suositeltava. Alle 12 v lapsille en tällaista kuitenkaan suosittele. Kuopuksemme tokaisi jossakin välissä, että kyllä rantalomakin ihan kiva olisi.

Päätäit

Kerron viheliäisestä vitsauksesta nimeltä päätäit. Nykyajan täit eivät välttämättä kutita päätä, joten niitä voi olla vaikea havaita, ja siitä syystä ne pääsevätkin hyvin muhimaan, lisääntymään ja leviämään.

Muutama vuosi sitten havaitsin sattumalta kuopuksen päässä outoja keltaharmaita melko isohkoja itikoita. Nypin niitä sormin pois kesämökin lattialle, mutta kohta huomasin tehtävän toivottomaksi, sillä itikoita oli pää täynnä. Olin varma, että ne ovat mökkipihan tuomesta peräisin. Itikat eivät lähteneet pesussa. Voiko ne olla täitä? Googletin kommunikaattorista täin kuvia, ja epäilykset lisääntyivät.

 Tarkistin esikoisenkin pään. Itikoita oli myös siellä. Tuli nopea lähtö kaupunkiin ja apteekkiin. Automatkalta soitin jo naapureille ja kerroin uutisemme. Täitä löytyi myös molemmilta naapureilta, samoin monilta muilta kuopuksen kavereilta, joille soittelin. 

Tänä syksynä kuopus sai täit uudelleen. Nyt täit eivät olleet kuitenkaan niin isoja kuin edelliskerralla, vaan huomattavasti hentoisempia. Olinkohan löytänyt ne nyt aiemmin? En tullut myöskään lainkaan hysteeriseksi, kipaisin apteekkiin ja aloitin pesu-, lakananvaihto  ja kampausruljanssin. Kokemukseni mukaan täit ovat miltei resistenttejä täishamppoolle. Kuopuksen pää pestiin kolme kertaa viikon välein täishamppoolla. Liikkuvia täitä löytyi aina vaan täikamman piikeistä .

Suosittelen ainoksi tehokkaaksi täinhäätömenetelmäksi kampausta täikammalla parin päivän välein neljän viikon ajan. Täit eivät piittaa shamppoosta, ne on poistettava mekaanisesti. Mutta älkää luovuttako liian aikaisin, sillä pienen pieniä käveleviä yksilöitä voi löytyä vielä kolmen ja puolen viikon jälkeenkin.

Retkiluistelua Näsijärvellä

Olin viikonloppuna tutustumassa uuteen lajiin, retkiluisteluun. Vanhan Ranta-Kesoilin paikalla Näsijärven rannassa on koju, josta voi vuokrata retkiluistimia hintaan 10€/t. Hinta sisältää luistelumonot ja niihin kiinnitettävät noin 50 cm pitkät terät.

Retkiluistimilla mennään kuten luistelusuksilla tai rullaluistimilla. Eli potkitaan sivuille. Luisteluhiihtosauvoista oli ainakin itselleni ensikertalaisena paljon hyötyä. Sauvat auttoivat pystyssä pysymiseen ja vauhdin lykkimiseen. Sauvoja ei vuokrata, joten omat kannattaa ottaa mukaan (ja tarkistaa, että niissä on kunnolliset jäähän iskevät piikit).

Näsijärvellä on kahdeksikon mallinen luistelurata, jossa voi toki luistella tavallisillakin luistimilla. Rata oli kuitenkin melko surkeassa kunnossa. Lunta ei oltu aurattu, niinpä sen läpi ei nähnyt jäässä olevia railoja, joita oli aika paljon. Railot toivat haastetta pystyssä pysymiseen. Luisteluradalla oli myös useita sulia kohtia. 

Olin luisteluretkellä itseäni 15 vuotta nuoremman siskon tyttöni kanssa, ja olin hiestä märkänä yrittäessäni pysyä Sannan vauhdissa mukana. Neulepaita ja toppatakki olivat aivan likaa. Laji on siis tehokasta kuntoilua. Aurinkoisella ilmalla se on myös ihanteellinen tapa ulkoilla.

Laji vaatii hiukan vielä harjoittelua, mutta radan huonosta kunnosta huolimatta uskaltaisin mennä uudelleenkin retkiluistelemaan.

Koira petikaverina

4½-vuotias labbiksemme on jo jonkin aikaa nukkunut sängyssämme. Yleensä se menee illalla omaan petiinsä, mutta pian valojen sammuttamisen jälkeen se hyppää sänkymme jalkopäähän.

Alussa yritimme potkia sitä pois sängystä, mutta pian se hyppäsi takaisin. Sittemmin olemme antaneet koirankin nukkua pehmeässä petissä.

Nyt jalkopää ei enää kelpaa. Olen useana aamuna herännyt, kun koira on ihan vieressäni, pää minun tyynylläni. Tämä hivuttautuminen tapahtuu yöllä vissiinkin vaivihkaa, enkä nukkuessani osaa koiraa häätää poiskaan.

Minun osakseni on nyt tullut nukkua kahden patjan taitteessa keskellä sänkyä, miesväen kuorsatessa molemmin puolin kumpikin omalla patjallaan. Toisaalta, siinä välissähän on niin lämmin ja turvallinen olo, että taidan sitten olla osaani tyytyväinen.

Narikkatalkoot

Hokipoikien äitinä pääsee kokemaan monenlaisia talkoopuuhia. Viime viikolla vietin jälleen muutaman illan TTT:n narikassa, KOOVEEn talkoissa. Narikkahomma on mielestäni ihan jees. Joka kerta olen nähnyt useita tuttuja teatterivieraina, ja pikaiset kuulumisetkin on ehditty vaihtamaan.

Talkooväki saattaa päästä katsomaan myös näytöstä, jos salissa on tilaa. Kulttuurielämyksiäkin on siis kertynyt. Vuonna 85 on edelleen, monettakohan vuotta, niin suosittu näytös, että se on joka kerta loppuun myyty. Itsekin olen sen nähnyt kahdesti, kolmannenkin kerran voisin katsoa.

Narikkahomma vie illasta useita tunteja, mutta toisaalta tehtävä on kevyt. Takkeja vastaanotetaan hissukseen puolen tunnin ajan ennen näytöstä. Näytöksen ajalle kannattaa keksia mielekästä puuhaa itselleen. Näytöksen jälkeen 7-10 minuutissa kaikki takin on luovutettu takaisin. Tämä “purku” on uskomattoman nopea.

Narikkahommassa on myös omat sääntönsä: hatulliset parittomaan naulaan, turkit henkariin, alle 15 v maksutta, ole ystävällinen äläkä vänkää…

Tätäkin hommaa voin sinulle suositella!

Australia-elokuva

Australia-elokuvassa on romantiikkaa ja historiaa sopivassa suhteessa. Nicole Kidman esittää englantilaista hienosto-ladyä, joka rakastuu autralialaiseen karjan ajajaan (Hugh Jackman). Elokuva tarina etenee pikkupoika Nullahin näkökulmasta kerrottuna.

Tarinaan sekoittuu rotuerottelua ja -syrjintää, jota en olisi uskonut 40-luvulla enää olleen tässä mittakaavassa. Mustien ihmisten arvo tunnustettiin omana rotunaan, mutta he eivät saaneet seurustella valkoisten kanssa. Kermanväriset, eli mustien ja valkoisten jälkeläiset, kerättiin laitoksiin.

Sotaa kuvataan turhankin monessa elokuvassa, mutta tässä sitä oli sopivassa mittakaavassa. Japani pommitti Australiaa, mistä seurasi tarinan päähenkilöiden kannalta lopulta hyviä asioita.

Tapahtumapaikkana on pääosin Australian savanni- ja aavikkomaisemat. Kengurujen loikka, ratsujen juoksu ja  alkuperäisheimon taiat tuovat elokuvaan oman hurmoksensa. Juonitteluakin esiintyy siinä määrin, että kolme tuntia hurahtaa niin, että ei ehdi kertaakaan kelloa vilkaisemaan. Suosittelen!   

 

 

Putoavia enkeleitä

Kävin pitkästä aikaa elokuvissa katsomassa Lauri Viidan ja Aila Meriluodon yhteistä elämää kuvaavan Putoavia enkeleitä -elokuvan. Paitsi, että elokuva oli yleissivistävä ja toi esiin pätkiä em. henkilöiden runoista, se oli myös tarinaltaan mielenkiintoinen ja elokuvana siis hyvä.

Tarina oli osittain fiktiivinen ja olisi voinut kuvata myös kenen tahansa elämää 40-50 -luvun Suomesta. Tosin taiteilijoiden elämässä on oma boheemiutensa. Kaverini kritisoi Viitaa esittävän Korpelan lausuntataitoa. Tämän voi nähdä toisaalta myös positiivisena asiana, sillä elokuva ei ollut liian runonlausuntamainen, vaan toimi elokuvana sinänsä. Voin suositella.

Mopoautoilua

Aikaa vievän harrastuksen ja niihin kuluvien matkojen perusteella hockey-pojallemme hankittiin mopoauto. Viikon aikana kilometrejä on tullut jo noin tuhat! No joulunpyhien aikaan on ollut aikaa vaan ajella. Toivokaamme, että “vaan ajelu” tästä koulun alettua vähenee. Microcar kuluttaa 3 litraa dieseliä sadalla, joten melko pieniruokainenhan se on. Vakuutusmaksut ovat samansuuruiset kuin mopoilla muutenkin. Veikkaan, että näistä tulee yhä suositumpia kulkupelejä, myös esim. perheen kakkosautoina.

Meteli auton sisällä on mopon luokkaa, eikä jousetkaan ole kummoiset. Kyyti on siis mopon kyytiä. Lämpöisiä nämä kulkupelit ovat, ja erittäin käyttökelposia välineitä lyhyehköjen matkojen kulkemiseen kaupunkialueella, missä nopeudet eivät saa muillakaan liikkujilla ylittää 50km/t vauhtia.

Aika näyttää, kuinka poika tämän pelin kanssa pärjäilee. Kolhuja tämä muoviauto ei juurikaan kestä. Ajo-opetusta 15-vuotiaalle kuljettajalle täytyi tietenkin aluksi antaa. Kolme vuotta mopoautoilua luulisi antavan hyvän pohjan varsinaista ajokorttia varten. Onkohan autokoulut huomioineet nämä nuoret mopoautoilijat jo omassa  tarjonnassaan? AHOT, eli aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen, luulisi koskevan autokoulujakin? Toki vaihteiden käyttöä ja suurempaa ajonopeutta on opeteltava varsinaisessa autokoulussa, mutta normaali kaupunkiajo ja liikenteessä selviäminen näiltä nuorilta ehkä sujuu paremmin, kuin esim. fillaroitsijoilta.

Vuonna 85 peli

Joulupukki toi perheeseemme Vuonna 85 pelin, jota voin suositella, ainakin tamperelaisille. Peli sopii sekä lapsille että aikuisille. Ideana on suorittaa pelin aikana kolme tehtävää (esim. mene vuokraamaan Viinikan kirkko häitä varten), ja ensimmäisenä tehtävät tehnyt on voittaja. Yllätyksiä ei matkalta puutu, eikä tehtävät jää näihin kolmeen, vaan pieniä lisäpuuhia ilmaantuu matkan varrella. Rahat eivät pelissä riitä, joten töitäkin on tehtävä, esim. Lokomolla tai mansikanmyyjänä Pyynikintorilla. Pelin erikoisuutena on jokaista pelaaja koskevat erilaiset säännöt liikkumisen suhteen, Maunolla on mopo, Ellu pummaa autokyytejä, Tapparan mies kulkee bussilla jne.  

Ja eikun pelamaan…

ECEL 08, Ayia Napa

Marraskuussa olin kollegani Kristiinan kanssa pitämässä esitystä eurooppalaisessa verkko-opetuksen konferenssissa (ECEL 08). Perhosia oli hiukan vatsanpohjassa, mutta Kyproksen lämpö (yli 20 astetta) melkein karkoitti ne.

Konferenssi pidettiin viiden tähden hotellissa, aamiaisella oli shamppanjaa ja puitteet olivat muutenkin ihan kelvolliset. Vapaa-aikaa ei juurikaan ollut, sillä ahkerina tyttöinä kuuntelimme esityksiä koko torstai-päivän. Oma esityksemme oli perjantai-aamuna. Esityksemme meni hyvin ja herätti paljon keskustelua (Web-based discussion as a supervision method in nursing students’ clinical training). Voin suositella kaikille, että menkää rohkeasti esittämään casejänne! Meidän ei ainakaan tarvinnut yhtään hävetä omaa esitystämme tässä akateemisessa konferenssissa (tai, no ehkä kielitaidon suhteen hiukan, mutta sisältöhän se tärkeämpi on…).

Kyproksella oli marraskuussa vielä täysi kesä, ehkä hieman jopa väriä tarttui hipiään, ja varpaat sai santaan rannalla kävellessä. Shoppailuakaan ei voi naisporukassa jättää väliin, joten myös matkamuistoja tuli hankittua. Merkittävä anti oli myös uudet tuttavuudet, joita konferenssissa solmittiin. Yhteistyötä on suunniteltu jatkettavan ainakin Britanniaan.