Retkiluistelua Näsijärvellä

Olin viikonloppuna tutustumassa uuteen lajiin, retkiluisteluun. Vanhan Ranta-Kesoilin paikalla Näsijärven rannassa on koju, josta voi vuokrata retkiluistimia hintaan 10€/t. Hinta sisältää luistelumonot ja niihin kiinnitettävät noin 50 cm pitkät terät.

Retkiluistimilla mennään kuten luistelusuksilla tai rullaluistimilla. Eli potkitaan sivuille. Luisteluhiihtosauvoista oli ainakin itselleni ensikertalaisena paljon hyötyä. Sauvat auttoivat pystyssä pysymiseen ja vauhdin lykkimiseen. Sauvoja ei vuokrata, joten omat kannattaa ottaa mukaan (ja tarkistaa, että niissä on kunnolliset jäähän iskevät piikit).

Näsijärvellä on kahdeksikon mallinen luistelurata, jossa voi toki luistella tavallisillakin luistimilla. Rata oli kuitenkin melko surkeassa kunnossa. Lunta ei oltu aurattu, niinpä sen läpi ei nähnyt jäässä olevia railoja, joita oli aika paljon. Railot toivat haastetta pystyssä pysymiseen. Luisteluradalla oli myös useita sulia kohtia. 

Olin luisteluretkellä itseäni 15 vuotta nuoremman siskon tyttöni kanssa, ja olin hiestä märkänä yrittäessäni pysyä Sannan vauhdissa mukana. Neulepaita ja toppatakki olivat aivan likaa. Laji on siis tehokasta kuntoilua. Aurinkoisella ilmalla se on myös ihanteellinen tapa ulkoilla.

Laji vaatii hiukan vielä harjoittelua, mutta radan huonosta kunnosta huolimatta uskaltaisin mennä uudelleenkin retkiluistelemaan.

Koira petikaverina

4½-vuotias labbiksemme on jo jonkin aikaa nukkunut sängyssämme. Yleensä se menee illalla omaan petiinsä, mutta pian valojen sammuttamisen jälkeen se hyppää sänkymme jalkopäähän.

Alussa yritimme potkia sitä pois sängystä, mutta pian se hyppäsi takaisin. Sittemmin olemme antaneet koirankin nukkua pehmeässä petissä.

Nyt jalkopää ei enää kelpaa. Olen useana aamuna herännyt, kun koira on ihan vieressäni, pää minun tyynylläni. Tämä hivuttautuminen tapahtuu yöllä vissiinkin vaivihkaa, enkä nukkuessani osaa koiraa häätää poiskaan.

Minun osakseni on nyt tullut nukkua kahden patjan taitteessa keskellä sänkyä, miesväen kuorsatessa molemmin puolin kumpikin omalla patjallaan. Toisaalta, siinä välissähän on niin lämmin ja turvallinen olo, että taidan sitten olla osaani tyytyväinen.

Narikkatalkoot

Hokipoikien äitinä pääsee kokemaan monenlaisia talkoopuuhia. Viime viikolla vietin jälleen muutaman illan TTT:n narikassa, KOOVEEn talkoissa. Narikkahomma on mielestäni ihan jees. Joka kerta olen nähnyt useita tuttuja teatterivieraina, ja pikaiset kuulumisetkin on ehditty vaihtamaan.

Talkooväki saattaa päästä katsomaan myös näytöstä, jos salissa on tilaa. Kulttuurielämyksiäkin on siis kertynyt. Vuonna 85 on edelleen, monettakohan vuotta, niin suosittu näytös, että se on joka kerta loppuun myyty. Itsekin olen sen nähnyt kahdesti, kolmannenkin kerran voisin katsoa.

Narikkahomma vie illasta useita tunteja, mutta toisaalta tehtävä on kevyt. Takkeja vastaanotetaan hissukseen puolen tunnin ajan ennen näytöstä. Näytöksen ajalle kannattaa keksia mielekästä puuhaa itselleen. Näytöksen jälkeen 7-10 minuutissa kaikki takin on luovutettu takaisin. Tämä “purku” on uskomattoman nopea.

Narikkahommassa on myös omat sääntönsä: hatulliset parittomaan naulaan, turkit henkariin, alle 15 v maksutta, ole ystävällinen äläkä vänkää…

Tätäkin hommaa voin sinulle suositella!

Australia-elokuva

Australia-elokuvassa on romantiikkaa ja historiaa sopivassa suhteessa. Nicole Kidman esittää englantilaista hienosto-ladyä, joka rakastuu autralialaiseen karjan ajajaan (Hugh Jackman). Elokuva tarina etenee pikkupoika Nullahin näkökulmasta kerrottuna.

Tarinaan sekoittuu rotuerottelua ja -syrjintää, jota en olisi uskonut 40-luvulla enää olleen tässä mittakaavassa. Mustien ihmisten arvo tunnustettiin omana rotunaan, mutta he eivät saaneet seurustella valkoisten kanssa. Kermanväriset, eli mustien ja valkoisten jälkeläiset, kerättiin laitoksiin.

Sotaa kuvataan turhankin monessa elokuvassa, mutta tässä sitä oli sopivassa mittakaavassa. Japani pommitti Australiaa, mistä seurasi tarinan päähenkilöiden kannalta lopulta hyviä asioita.

Tapahtumapaikkana on pääosin Australian savanni- ja aavikkomaisemat. Kengurujen loikka, ratsujen juoksu ja  alkuperäisheimon taiat tuovat elokuvaan oman hurmoksensa. Juonitteluakin esiintyy siinä määrin, että kolme tuntia hurahtaa niin, että ei ehdi kertaakaan kelloa vilkaisemaan. Suosittelen!   

 

 

Putoavia enkeleitä

Kävin pitkästä aikaa elokuvissa katsomassa Lauri Viidan ja Aila Meriluodon yhteistä elämää kuvaavan Putoavia enkeleitä -elokuvan. Paitsi, että elokuva oli yleissivistävä ja toi esiin pätkiä em. henkilöiden runoista, se oli myös tarinaltaan mielenkiintoinen ja elokuvana siis hyvä.

Tarina oli osittain fiktiivinen ja olisi voinut kuvata myös kenen tahansa elämää 40-50 -luvun Suomesta. Tosin taiteilijoiden elämässä on oma boheemiutensa. Kaverini kritisoi Viitaa esittävän Korpelan lausuntataitoa. Tämän voi nähdä toisaalta myös positiivisena asiana, sillä elokuva ei ollut liian runonlausuntamainen, vaan toimi elokuvana sinänsä. Voin suositella.

Mopoautoilua

Aikaa vievän harrastuksen ja niihin kuluvien matkojen perusteella hockey-pojallemme hankittiin mopoauto. Viikon aikana kilometrejä on tullut jo noin tuhat! No joulunpyhien aikaan on ollut aikaa vaan ajella. Toivokaamme, että “vaan ajelu” tästä koulun alettua vähenee. Microcar kuluttaa 3 litraa dieseliä sadalla, joten melko pieniruokainenhan se on. Vakuutusmaksut ovat samansuuruiset kuin mopoilla muutenkin. Veikkaan, että näistä tulee yhä suositumpia kulkupelejä, myös esim. perheen kakkosautoina.

Meteli auton sisällä on mopon luokkaa, eikä jousetkaan ole kummoiset. Kyyti on siis mopon kyytiä. Lämpöisiä nämä kulkupelit ovat, ja erittäin käyttökelposia välineitä lyhyehköjen matkojen kulkemiseen kaupunkialueella, missä nopeudet eivät saa muillakaan liikkujilla ylittää 50km/t vauhtia.

Aika näyttää, kuinka poika tämän pelin kanssa pärjäilee. Kolhuja tämä muoviauto ei juurikaan kestä. Ajo-opetusta 15-vuotiaalle kuljettajalle täytyi tietenkin aluksi antaa. Kolme vuotta mopoautoilua luulisi antavan hyvän pohjan varsinaista ajokorttia varten. Onkohan autokoulut huomioineet nämä nuoret mopoautoilijat jo omassa  tarjonnassaan? AHOT, eli aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen, luulisi koskevan autokoulujakin? Toki vaihteiden käyttöä ja suurempaa ajonopeutta on opeteltava varsinaisessa autokoulussa, mutta normaali kaupunkiajo ja liikenteessä selviäminen näiltä nuorilta ehkä sujuu paremmin, kuin esim. fillaroitsijoilta.

Vuonna 85 peli

Joulupukki toi perheeseemme Vuonna 85 pelin, jota voin suositella, ainakin tamperelaisille. Peli sopii sekä lapsille että aikuisille. Ideana on suorittaa pelin aikana kolme tehtävää (esim. mene vuokraamaan Viinikan kirkko häitä varten), ja ensimmäisenä tehtävät tehnyt on voittaja. Yllätyksiä ei matkalta puutu, eikä tehtävät jää näihin kolmeen, vaan pieniä lisäpuuhia ilmaantuu matkan varrella. Rahat eivät pelissä riitä, joten töitäkin on tehtävä, esim. Lokomolla tai mansikanmyyjänä Pyynikintorilla. Pelin erikoisuutena on jokaista pelaaja koskevat erilaiset säännöt liikkumisen suhteen, Maunolla on mopo, Ellu pummaa autokyytejä, Tapparan mies kulkee bussilla jne.  

Ja eikun pelamaan…

ECEL 08, Ayia Napa

Marraskuussa olin kollegani Kristiinan kanssa pitämässä esitystä eurooppalaisessa verkko-opetuksen konferenssissa (ECEL 08). Perhosia oli hiukan vatsanpohjassa, mutta Kyproksen lämpö (yli 20 astetta) melkein karkoitti ne.

Konferenssi pidettiin viiden tähden hotellissa, aamiaisella oli shamppanjaa ja puitteet olivat muutenkin ihan kelvolliset. Vapaa-aikaa ei juurikaan ollut, sillä ahkerina tyttöinä kuuntelimme esityksiä koko torstai-päivän. Oma esityksemme oli perjantai-aamuna. Esityksemme meni hyvin ja herätti paljon keskustelua (Web-based discussion as a supervision method in nursing students’ clinical training). Voin suositella kaikille, että menkää rohkeasti esittämään casejänne! Meidän ei ainakaan tarvinnut yhtään hävetä omaa esitystämme tässä akateemisessa konferenssissa (tai, no ehkä kielitaidon suhteen hiukan, mutta sisältöhän se tärkeämpi on…).

Kyproksella oli marraskuussa vielä täysi kesä, ehkä hieman jopa väriä tarttui hipiään, ja varpaat sai santaan rannalla kävellessä. Shoppailuakaan ei voi naisporukassa jättää väliin, joten myös matkamuistoja tuli hankittua. Merkittävä anti oli myös uudet tuttavuudet, joita konferenssissa solmittiin. Yhteistyötä on suunniteltu jatkettavan ainakin Britanniaan.

Israel, Eilat ym.

Jatkan (kysynnän vuoksi) matkaraportointia, tällä kertaa Israelista. 

Eilat on lomakohde Israelissa, punaisen meren rannalla. Vietimme siellä syyslomaviikon perheen kanssa. Eilat vaikutti hyvin länsimaalaiselta Egyptin lomien jälkeen. Kauppiaat eivät olleet tunkeilevia, eikä sisäänheittäjiäkään ollut. Eilat oli korkeatasoinen ja puhdas lomakohde, siellä olisi voinut juoda jopa kraanavettä, eikä mahatautia tarvinnut pelätä. Punainen meri oli kuitenkin Eilatissa pettymys. Koralleja ja kaloja ei juurikaan rannoilla ollut. Israelin rantaviivaa on punaisella merellä vain kymmenisen kilometriä, joten rannalla oleva mineraalin jalostustehdas, laivaliikenne ym. ovat tuhonneet alueelta korallit. Toki Eilatin merenalaisessa observatoriossa näki upeita koralleja ja kaloja, mutta ikkunan takaa ne eivät olleet niin vaikuttavia kuin itse seassa snorklaillessa.

Kuollut meri oli nähtävyys sinänsä. Meri oli yllättävän pieni (maineeseensä nähden). Kuollut meri on myös kuivunut, kaventunut ja lyhentynyt paljon vuosien saatossa. Vesi oli sameaa ja lämmintä, suorastaan kuumaa, ja porukkaa oli kuin pipoo. Sekaan kannatti mennä, ja hetken kellumisen jälkeen nousta 10 vuotta nuorentuneena! Sukeltaminen on meressä kielletty, koska vesi on niin mineraalipitoista, että sitä ei saa joutua silmiin tai suuhun.

Jerusalemissa oli myös pakko käydä. Öljymäeltä on upeat panorama-maisemat, Getsemanin puutarhaa ei juuri enää puutarhaksi tunnista, mutta kaikkien kansojen kirkko on upea. Itkumuuri on yhä suosittu rukouspaikka ja Via Dolorosaa kävellessä tuli kirkkohistoriasta tutut asiat mieleen.

Tel Avivin kautta lensimme takaisian Eilattiin. Meitä oli parikymmentä suomalaista turistia palaamassa Jerusalemista Eilattiin, kaikilla oli pienet käsimatkatavarat mukana, mutta kuulustelu ja turvatarkastukset ennen koneeseen pääsyä olivat itselleni ennen kokemattomat. Meidät jaettiin perhekuntiin tarkempaa syyniä varten. Tarkat kuulustelut päivän tapahtumista, missä on ollut, ketä on tavannut, mitä on ostanut tai saanut, miksi on tullut jne. kestivät puolisen tuntia. Reput läpivalaistiin kahteen kertaan. Lopulta pääsimme koneeseen ja puolessa tunnissa olimme jälleen Eilatissa.

Kotimatkan alkaessa turvatarkastukset kentällä olivat jälleen tarkat. Me selvisimme pelkällä kuulustelulla, joka ei ollut helppo, etenkään kun olimme olleet arabimaissa, mm. naapurissa Egyptissä. Joidenkin matkustajien kaikki matkalaukut purettiin ja sisältö tarkastettiin. Erityisen tarkkoja he ovat kuulemma yksinäisten naismatkustajien kohdalla. Olimme kuitenkin kärsivällisiä, sillä ymmärsimme, että tarkastukset tehdään meidän turvallisuutemme vuoksi. Terroristiuhan vuoksi he haluavat varmistaa, että emme ole saaneet esim.  pommia sisältävää lahjaa tai muuten tulleet hyväksikäytetyiksi.

Tukholma

Tukholma, saaristoon rakennettu suurkaupunki naapurissamme, tarjoaa monenlaista  nähtävää ja tekemistä perheille. Viking linen terminaalista reilun kilometrin kävelymatkan päässä Södermalmin kaupunginosassa on Scandic hotelli Malmin, jota voin sijainnsa puolesta suositella. Hotellista oli kävelymatka kaikkialle, minkä huomasimme vietettyämme Tukholmassa kolme päivää bussilakon aikaan.  

Yhden päivän vietimme shoppaillen, rea oli 50-70%, joten teimme edullisia ostoksia. 11- ja 14 vuotiaat pojat ovat juuri nyt shoppailuiässä, ja omaa käyttörahaansa kuluttaessaan huomasivat myös alennusmyynnin merkityksen farkkujen, huppareiden, kenkien ym. hinnoissa. 

Djurgardenilla vietimme yhden koko päivän. Vasa-museossa ihastelimme 1600-luvulla rakennettua upeaa laivaa, joka upposi neitsytmatkallaan Tuhholman saaristoon. Laivan yksityiskohdat hämmästyttävät, ja niitä saa ihastella museossa viidestä eri kerroksesta. Aquarium-vesimuseossa kiinnostavimpia nähtäviä olivat sademetsä-olosuhteet ja hait. Skansenin ulkoilmamuseossa on nähtävää ja käveltävää vaikka kuinka paljon, keskityimme kuitenkin lähinnä skandinaavisten eläinten katseluun ja ihastelimme mm. karhun pentuja ja villisian porsaita. Kuopuksemme voitti 2000 gramman Maraboyn suklaalevyn onnen pyörästä, jota sitten kannoimme koko päivän mukana. Gröna lundissa vietimme illan tivolin vilkasta elämää seuraten. Huvipuistolaitteita oli yllättävän vähän, onnenpyöriä ja muita kilpailupisteitä sitäkin enemmän. Matkat sujuivat lautalla mennen tullen nopeasti.

Kolmannen päivän vietimme vanhassa kaupungissa. Katselimme vahdinvaihtoseremonian kuninkaan linnan pihalla ja piipahdimme antiikkikaupoissa.

Laivassa poikien aika kului pelikoneilla, ja aikuisten trubaduurin soittoa kuunnellen. Puffetissa pojatkin nautiskelivat katkarapuja ja kaviaria. Tukholman matka oli kaikenkaikkiaan oikein mukava, mutta ei kovin edullinen.