Esikoisemme rippijuhlat ovat onnistuneesti ohi ja vihdoinkin oikea loma voi alkaa. Ensimmäinen lomaviikko kului juhlajärjestelyissä. Sadepäivinä oli hyvä siivota taloa sisältä, järjestää ne kaikki paikat, jotka ovat odottaneet parempaa aikaa, kuten hyllyt, kaapinpäälliset, poikien huoneet, pannuhuone jne. Sään salliessa piti kitkeä ja siivota pihaa. Ulkokukkien ostamisen olin onneksi jättänyt tähän juhlien alle, muuten sade olisi hakannut kukat jo ajat sitten. Torstaina käly oli leivonta apuna ja perjantaina sisko ruuanlaittoapuna. Miehen hommiin kuului kaikenlaista pikku remonttipuhaa. Viikko oli työläs, mutta kaikki kannatti. Juhlat onnistuivat kaikin puolin hyvin.
Kirkkovieraille tarjoiltiin ruokaa: uusia perunoita, lohta, lihapullia ja kanasalaattia. Muille vieraille oli tarjolla sen seitsemää sorttia kahvipöydästä. Kakut olivat Hakaselta, jonka Tulenviemää marenkikakkua voin todella suositella. Kakku otetaan pakasteesta ja se säilyy hyvänä kuutisen tuntia (ettei sula liikaa). Kakku sai myös vierailta kehuja raikkautensa ja sopivan makeuden puolesta.
Vieraita kävi lauantaina eli varsinaisena konfirmaatiopäivänä 31 ja seuraavana päivänä 13. Kutsukorteissa kellonajat oli porrastettu, mikä osoittautui toimivaksi käytännöksi. Vieraiden määrä oli sopiva, tarjoilu pelasi hyvin, istumapaikkoja riitti kaikille ja seurustelemaankin ehti joten kuten kaikkien kanssa. Kaikki vieraat eivät tietenkään koskaan pääse paikalle, meilläkin 11 jäi saapumatta. Onneksi osa ilmoitti sen etukäteen. Tarjottavaa jäi silti yli, mutta parempi niin, nyt saamme vielä kunnon nimpparit järjestettyä samoilla eväillä.
Lahjaksi poika sai paljon rahaa, mutta myös joitakin kivoja lahjoja. Nomination rannekoru, joka on nyt IN, oli mieluisa ja sopii siis myös poikien makuun. Nyt vain mietimme, mitä rahoilla ostettaisiin, jotta ne eivät kulu mäkkäriin ja energiajuomiin.
Kiitos vielä keittiöhenkilökunnalle, ilman teitä juhla ei olisi ollut näin onnistunut. Ja kiitos myös hyvästä aurinkoisesta säästä, kuka sen sitten toikin.
juu mukavasti juhlat sujui, tänään alkaa loma ja Kreetan aurinko kutsuu..