Kävin pitkästä aikaa elokuvissa katsomassa Lauri Viidan ja Aila Meriluodon yhteistä elämää kuvaavan Putoavia enkeleitä -elokuvan. Paitsi, että elokuva oli yleissivistävä ja toi esiin pätkiä em. henkilöiden runoista, se oli myös tarinaltaan mielenkiintoinen ja elokuvana siis hyvä.
Tarina oli osittain fiktiivinen ja olisi voinut kuvata myös kenen tahansa elämää 40-50 -luvun Suomesta. Tosin taiteilijoiden elämässä on oma boheemiutensa. Kaverini kritisoi Viitaa esittävän Korpelan lausuntataitoa. Tämän voi nähdä toisaalta myös positiivisena asiana, sillä elokuva ei ollut liian runonlausuntamainen, vaan toimi elokuvana sinänsä. Voin suositella.
