Olin viikonloppuna tutustumassa uuteen lajiin, retkiluisteluun. Vanhan Ranta-Kesoilin paikalla Näsijärven rannassa on koju, josta voi vuokrata retkiluistimia hintaan 10€/t. Hinta sisältää luistelumonot ja niihin kiinnitettävät noin 50 cm pitkät terät.
Retkiluistimilla mennään kuten luistelusuksilla tai rullaluistimilla. Eli potkitaan sivuille. Luisteluhiihtosauvoista oli ainakin itselleni ensikertalaisena paljon hyötyä. Sauvat auttoivat pystyssä pysymiseen ja vauhdin lykkimiseen. Sauvoja ei vuokrata, joten omat kannattaa ottaa mukaan (ja tarkistaa, että niissä on kunnolliset jäähän iskevät piikit).
Näsijärvellä on kahdeksikon mallinen luistelurata, jossa voi toki luistella tavallisillakin luistimilla. Rata oli kuitenkin melko surkeassa kunnossa. Lunta ei oltu aurattu, niinpä sen läpi ei nähnyt jäässä olevia railoja, joita oli aika paljon. Railot toivat haastetta pystyssä pysymiseen. Luisteluradalla oli myös useita sulia kohtia.
Olin luisteluretkellä itseäni 15 vuotta nuoremman siskon tyttöni kanssa, ja olin hiestä märkänä yrittäessäni pysyä Sannan vauhdissa mukana. Neulepaita ja toppatakki olivat aivan likaa. Laji on siis tehokasta kuntoilua. Aurinkoisella ilmalla se on myös ihanteellinen tapa ulkoilla.
Laji vaatii hiukan vielä harjoittelua, mutta radan huonosta kunnosta huolimatta uskaltaisin mennä uudelleenkin retkiluistelemaan.