Olimme siis Helsinki-Vantaalla aamutuimaan turhaan. Kuulimme, että meidät on buukattu Finnairin seuraavalle eli klo 17.30 lennolle. Päätimme käyttää päivän hyödyksi ja kävimme Picasso-näyttelyssä. 

Iltapäivällä tulimme toiveikkaana kentälle odottelemaan Berliiniin pääsyä. Puoli tuntia ennen boarding timeä tuli tieto, cancelled. Odottelimme epätietoisina taas muutaman tunnin kentällä, kunnes matkanjohtajaltamme tuli tieto, että jäämme yöksi Holiday Inn -lentokenttähotelliin ja pääsemme huomenna klo 12.55 Air Berlinillä matkaan. Siis bussiin ja kohti hotellia, matkalla hotellimme vaihtui vielä Ramadaksi. Hotellissa saimme tyydyttävän (ei hyvän) iltaruuan ja hammasharjan.

Olimme ammulla buukanneet matkatavarat Finnairin kuljetettavaksi. Niitä ei tietenkään illalla löytynyt. Ei löytynyt aamullakaan, joten teimme katoamisilmoituksen. Matkatavaroita ei tullut koko nelipäiväisen matkamme aikana Berliiniin.

Konferenssimatka jäi odotettua lyhyemmäksi, emme ehtineet work shoppeihin emmekä tutustumaan näyttelyyn. Kaikki vapaa-ajan hetket piti juosta kaupoissa ja ostaa välttämättömiä tarvikkeita, kuten hygienia- ja  kosmetiikkatuotteita ja muutama vaatekappale. Olimme matkustaneet farkuissa, joten konferenssiin, suurlähetystövierailulle ja iltajuhlaan piti saada jotakin muuta päälle pantavaa. Shoppailimme kohtuudelle, ja aikaa oli todella vähän.

Koko matkaa jäi varjoastamaan kiire, mutta matkakumppaneihimme tutustuimme todella hyvin. Se hyöty tästä lakkosähläyksestä oli. Face bookin kautta jaoimme tilannetietoja, ja saimme myötätuntoa kaikilta tutuilta. Omatoimimatkalla olisimme ehkä päässeet perille jo tiistaina, mutta ryhmämatkallehan osallistutan verkostoitumistarkoituksessa, ja se tavoite nyt ainakin täyttyi.

Matkalaukkuni tuotiin lauantai-aamuna lopulta kotiin. Kuulin, että joidenkin matkatavarat tulivat sunnuntaina, Anna-Liisan tavarat eivät olleet tulleet vielä tiistainakaan.

Ohjelmassamme oli tietenkin ekana päivänä Disneyland, joka oli nähtävyys sinänsä, Aerosmith-vuoristorata salpasi hengen ja vanha hotellin hissi oli myös unohtumaton kokemus. Yhden päivän visiitti Disneylandissa riitti pojillekin, ehkä osittain siksi, että laitteisiin jonottamiseen kului 30-60 minuuttia/laite.

Notre Dame oli pojille tuttu elokuvasta, joten päätimme tutustua siihenkin. Kellotorniin pääsimme kiipeämään tunnin jonottamisen päätteksi. Vähintään yhtä paljon aikaa kului jonotettaessa Eiffelin hissiin. Näkymät toiselta tasanteelta olivat kuitenkin jonottamisen arvoisia. Jonotimme vielä toisen tunnin seuraavaan hissiin päästäksemme kolmannelle tasanteelle. (Kiireisen kannattaa jättää ylin kerron käymättä.)

Montmmartren kukkulalla kävimme katsomassa Sacre-Ceurin kirkkoa ja kuuntelemasa kirkon rappusilla istuvan nuorison yhteislaulua. Champs-Elyseellä vierailimme Riemukaarella sekä Renault-liikkeessä, jossa pojat ihastelivat formuloita. Seinen risteilylle oli jälleen noin tunnin jonotus, ja risteily sinänsä oli hieman pettymys. Katakombit sen sijaan olivat mielenkiintoinen parin tunnin jonottamisen arvoinen nähtävyys.

Yhden päivän vietimme Versaillesissa. Kuninkaan linnassa on 1600 huonetta, toinen toistaan upeampia, jotka eivät poikia kylläkään paljoa jaksaneet kiinnostaa. Puutarha oli upea, mutta suihkulähteet valitettavasti sammutettiin juuri kun pääsimme sisään puutarhaan. Louvrea ei tietenkään sovi jättää väliin, joten sinne menimme aamukymmeneltä ja pääsimme miltei jonottamatta suoran sisään. Maalaukset (Mona-Lisaa lukuunottamatta) eivät kiinnostaneet poikia, mutta mm. afrikkalainen taide ja muu patsasosasto (Milon Venus, Nike ym.) osoittautui huomattavasti kiinnostavimmiksi.

Parisiissa piti tietenkin myös shoppailla. Heinäkuun alessa sai puoleen hintaan merkkivaatteita, joiden ostoa en ole katunut. Kuuluisa lauantain kirpputori osoittatui pettymykseksi, mustamäen torin tyyppiseksi kopiomarkkinoiksi.  

Liikkuminen Pariisissa sujui helposti ja vaivattomasti metroilla Paris Visit Cardin avulla. Vaikka matka itse oli edullinen, neljän hengen kaupunkilomaan kuuluu kuitenkin melkoinen määrä euroja. Jokaiseen nähtävyyteen on sisäänpääsymaksu kympin luokkaa ja viikossa kuluu ruokaakin melko tavalla. Kesäruuhkien aikaan viikko Pariisissa kuluu helposti, koska jonottamisten vuoksi yhdessä päivässä ehti nähdä max. kaksi kohdetta. Matkamme oli kokonaisuudessaan kuitenkin erittäin onnistunut, kannattava ja suositeltava. Alle 12 v lapsille en tällaista kuitenkaan suosittele. Kuopuksemme tokaisi jossakin välissä, että kyllä rantalomakin ihan kiva olisi.

Muutama vuosi sitten havaitsin sattumalta kuopuksen päässä outoja keltaharmaita melko isohkoja itikoita. Nypin niitä sormin pois kesämökin lattialle, mutta kohta huomasin tehtävän toivottomaksi, sillä itikoita oli pää täynnä. Olin varma, että ne ovat mökkipihan tuomesta peräisin. Itikat eivät lähteneet pesussa. Voiko ne olla täitä? Googletin kommunikaattorista täin kuvia, ja epäilykset lisääntyivät.

 Tarkistin esikoisenkin pään. Itikoita oli myös siellä. Tuli nopea lähtö kaupunkiin ja apteekkiin. Automatkalta soitin jo naapureille ja kerroin uutisemme. Täitä löytyi myös molemmilta naapureilta, samoin monilta muilta kuopuksen kavereilta, joille soittelin. 

Tänä syksynä kuopus sai täit uudelleen. Nyt täit eivät olleet kuitenkaan niin isoja kuin edelliskerralla, vaan huomattavasti hentoisempia. Olinkohan löytänyt ne nyt aiemmin? En tullut myöskään lainkaan hysteeriseksi, kipaisin apteekkiin ja aloitin pesu-, lakananvaihto  ja kampausruljanssin. Kokemukseni mukaan täit ovat miltei resistenttejä täishamppoolle. Kuopuksen pää pestiin kolme kertaa viikon välein täishamppoolla. Liikkuvia täitä löytyi aina vaan täikamman piikeistä .

Suosittelen ainoksi tehokkaaksi täinhäätömenetelmäksi kampausta täikammalla parin päivän välein neljän viikon ajan. Täit eivät piittaa shamppoosta, ne on poistettava mekaanisesti. Mutta älkää luovuttako liian aikaisin, sillä pienen pieniä käveleviä yksilöitä voi löytyä vielä kolmen ja puolen viikon jälkeenkin.

Retkiluistimilla mennään kuten luistelusuksilla tai rullaluistimilla. Eli potkitaan sivuille. Luisteluhiihtosauvoista oli ainakin itselleni ensikertalaisena paljon hyötyä. Sauvat auttoivat pystyssä pysymiseen ja vauhdin lykkimiseen. Sauvoja ei vuokrata, joten omat kannattaa ottaa mukaan (ja tarkistaa, että niissä on kunnolliset jäähän iskevät piikit).

Näsijärvellä on kahdeksikon mallinen luistelurata, jossa voi toki luistella tavallisillakin luistimilla. Rata oli kuitenkin melko surkeassa kunnossa. Lunta ei oltu aurattu, niinpä sen läpi ei nähnyt jäässä olevia railoja, joita oli aika paljon. Railot toivat haastetta pystyssä pysymiseen. Luisteluradalla oli myös useita sulia kohtia. 

Olin luisteluretkellä itseäni 15 vuotta nuoremman siskon tyttöni kanssa, ja olin hiestä märkänä yrittäessäni pysyä Sannan vauhdissa mukana. Neulepaita ja toppatakki olivat aivan likaa. Laji on siis tehokasta kuntoilua. Aurinkoisella ilmalla se on myös ihanteellinen tapa ulkoilla.

Laji vaatii hiukan vielä harjoittelua, mutta radan huonosta kunnosta huolimatta uskaltaisin mennä uudelleenkin retkiluistelemaan.

Alussa yritimme potkia sitä pois sängystä, mutta pian se hyppäsi takaisin. Sittemmin olemme antaneet koirankin nukkua pehmeässä petissä.

Nyt jalkopää ei enää kelpaa. Olen useana aamuna herännyt, kun koira on ihan vieressäni, pää minun tyynylläni. Tämä hivuttautuminen tapahtuu yöllä vissiinkin vaivihkaa, enkä nukkuessani osaa koiraa häätää poiskaan.

Minun osakseni on nyt tullut nukkua kahden patjan taitteessa keskellä sänkyä, miesväen kuorsatessa molemmin puolin kumpikin omalla patjallaan. Toisaalta, siinä välissähän on niin lämmin ja turvallinen olo, että taidan sitten olla osaani tyytyväinen.

Talkooväki saattaa päästä katsomaan myös näytöstä, jos salissa on tilaa. Kulttuurielämyksiäkin on siis kertynyt. Vuonna 85 on edelleen, monettakohan vuotta, niin suosittu näytös, että se on joka kerta loppuun myyty. Itsekin olen sen nähnyt kahdesti, kolmannenkin kerran voisin katsoa.

Narikkahomma vie illasta useita tunteja, mutta toisaalta tehtävä on kevyt. Takkeja vastaanotetaan hissukseen puolen tunnin ajan ennen näytöstä. Näytöksen ajalle kannattaa keksia mielekästä puuhaa itselleen. Näytöksen jälkeen 7-10 minuutissa kaikki takin on luovutettu takaisin. Tämä “purku” on uskomattoman nopea.

Narikkahommassa on myös omat sääntönsä: hatulliset parittomaan naulaan, turkit henkariin, alle 15 v maksutta, ole ystävällinen äläkä vänkää…

Tätäkin hommaa voin sinulle suositella!

Tarinaan sekoittuu rotuerottelua ja -syrjintää, jota en olisi uskonut 40-luvulla enää olleen tässä mittakaavassa. Mustien ihmisten arvo tunnustettiin omana rotunaan, mutta he eivät saaneet seurustella valkoisten kanssa. Kermanväriset, eli mustien ja valkoisten jälkeläiset, kerättiin laitoksiin.

Sotaa kuvataan turhankin monessa elokuvassa, mutta tässä sitä oli sopivassa mittakaavassa. Japani pommitti Australiaa, mistä seurasi tarinan päähenkilöiden kannalta lopulta hyviä asioita.

Tapahtumapaikkana on pääosin Australian savanni- ja aavikkomaisemat. Kengurujen loikka, ratsujen juoksu ja  alkuperäisheimon taiat tuovat elokuvaan oman hurmoksensa. Juonitteluakin esiintyy siinä määrin, että kolme tuntia hurahtaa niin, että ei ehdi kertaakaan kelloa vilkaisemaan. Suosittelen!   

Tarina oli osittain fiktiivinen ja olisi voinut kuvata myös kenen tahansa elämää 40-50 -luvun Suomesta. Tosin taiteilijoiden elämässä on oma boheemiutensa. Kaverini kritisoi Viitaa esittävän Korpelan lausuntataitoa. Tämän voi nähdä toisaalta myös positiivisena asiana, sillä elokuva ei ollut liian runonlausuntamainen, vaan toimi elokuvana sinänsä. Voin suositella.

Meteli auton sisällä on mopon luokkaa, eikä jousetkaan ole kummoiset. Kyyti on siis mopon kyytiä. Lämpöisiä nämä kulkupelit ovat, ja erittäin käyttökelposia välineitä lyhyehköjen matkojen kulkemiseen kaupunkialueella, missä nopeudet eivät saa muillakaan liikkujilla ylittää 50km/t vauhtia.

Aika näyttää, kuinka poika tämän pelin kanssa pärjäilee. Kolhuja tämä muoviauto ei juurikaan kestä. Ajo-opetusta 15-vuotiaalle kuljettajalle täytyi tietenkin aluksi antaa. Kolme vuotta mopoautoilua luulisi antavan hyvän pohjan varsinaista ajokorttia varten. Onkohan autokoulut huomioineet nämä nuoret mopoautoilijat jo omassa  tarjonnassaan? AHOT, eli aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen, luulisi koskevan autokoulujakin? Toki vaihteiden käyttöä ja suurempaa ajonopeutta on opeteltava varsinaisessa autokoulussa, mutta normaali kaupunkiajo ja liikenteessä selviäminen näiltä nuorilta ehkä sujuu paremmin, kuin esim. fillaroitsijoilta.

Ja eikun pelamaan…