tammikuu 2, 2009 on tehnyt mettisa
Jatkan (kysynnän vuoksi) matkaraportointia, tällä kertaa Israelista.
Eilat on lomakohde Israelissa, punaisen meren rannalla. Vietimme siellä syyslomaviikon perheen kanssa. Eilat vaikutti hyvin länsimaalaiselta Egyptin lomien jälkeen. Kauppiaat eivät olleet tunkeilevia, eikä sisäänheittäjiäkään ollut. Eilat oli korkeatasoinen ja puhdas lomakohde, siellä olisi voinut juoda jopa kraanavettä, eikä mahatautia tarvinnut pelätä. Punainen meri oli kuitenkin Eilatissa pettymys. Koralleja ja kaloja ei juurikaan rannoilla ollut. Israelin rantaviivaa on punaisella merellä vain kymmenisen kilometriä, joten rannalla oleva mineraalin jalostustehdas, laivaliikenne ym. ovat tuhonneet alueelta korallit. Toki Eilatin merenalaisessa observatoriossa näki upeita koralleja ja kaloja, mutta ikkunan takaa ne eivät olleet niin vaikuttavia kuin itse seassa snorklaillessa.
Kuollut meri oli nähtävyys sinänsä. Meri oli yllättävän pieni (maineeseensä nähden). Kuollut meri on myös kuivunut, kaventunut ja lyhentynyt paljon vuosien saatossa. Vesi oli sameaa ja lämmintä, suorastaan kuumaa, ja porukkaa oli kuin pipoo. Sekaan kannatti mennä, ja hetken kellumisen jälkeen nousta 10 vuotta nuorentuneena! Sukeltaminen on meressä kielletty, koska vesi on niin mineraalipitoista, että sitä ei saa joutua silmiin tai suuhun.
Jerusalemissa oli myös pakko käydä. Öljymäeltä on upeat panorama-maisemat, Getsemanin puutarhaa ei juuri enää puutarhaksi tunnista, mutta kaikkien kansojen kirkko on upea. Itkumuuri on yhä suosittu rukouspaikka ja Via Dolorosaa kävellessä tuli kirkkohistoriasta tutut asiat mieleen.
Tel Avivin kautta lensimme takaisian Eilattiin. Meitä oli parikymmentä suomalaista turistia palaamassa Jerusalemista Eilattiin, kaikilla oli pienet käsimatkatavarat mukana, mutta kuulustelu ja turvatarkastukset ennen koneeseen pääsyä olivat itselleni ennen kokemattomat. Meidät jaettiin perhekuntiin tarkempaa syyniä varten. Tarkat kuulustelut päivän tapahtumista, missä on ollut, ketä on tavannut, mitä on ostanut tai saanut, miksi on tullut jne. kestivät puolisen tuntia. Reput läpivalaistiin kahteen kertaan. Lopulta pääsimme koneeseen ja puolessa tunnissa olimme jälleen Eilatissa.
Kotimatkan alkaessa turvatarkastukset kentällä olivat jälleen tarkat. Me selvisimme pelkällä kuulustelulla, joka ei ollut helppo, etenkään kun olimme olleet arabimaissa, mm. naapurissa Egyptissä. Joidenkin matkustajien kaikki matkalaukut purettiin ja sisältö tarkastettiin. Erityisen tarkkoja he ovat kuulemma yksinäisten naismatkustajien kohdalla. Olimme kuitenkin kärsivällisiä, sillä ymmärsimme, että tarkastukset tehdään meidän turvallisuutemme vuoksi. Terroristiuhan vuoksi he haluavat varmistaa, että emme ole saaneet esim. pommia sisältävää lahjaa tai muuten tulleet hyväksikäytetyiksi.
Tallennettu aiheeseen Tripblog | Avainsana(t): Eilat, Israel, Jerusalem, Kuollutmeri | Jätä kommentti »
heinäkuu 20, 2008 on tehnyt mettisa
Tukholma, saaristoon rakennettu suurkaupunki naapurissamme, tarjoaa monenlaista nähtävää ja tekemistä perheille. Viking linen terminaalista reilun kilometrin kävelymatkan päässä Södermalmin kaupunginosassa on Scandic hotelli Malmin, jota voin sijainnsa puolesta suositella. Hotellista oli kävelymatka kaikkialle, minkä huomasimme vietettyämme Tukholmassa kolme päivää bussilakon aikaan.
Yhden päivän vietimme shoppaillen, rea oli 50-70%, joten teimme edullisia ostoksia. 11- ja 14 vuotiaat pojat ovat juuri nyt shoppailuiässä, ja omaa käyttörahaansa kuluttaessaan huomasivat myös alennusmyynnin merkityksen farkkujen, huppareiden, kenkien ym. hinnoissa.
Djurgardenilla vietimme yhden koko päivän. Vasa-museossa ihastelimme 1600-luvulla rakennettua upeaa laivaa, joka upposi neitsytmatkallaan Tuhholman saaristoon. Laivan yksityiskohdat hämmästyttävät, ja niitä saa ihastella museossa viidestä eri kerroksesta. Aquarium-vesimuseossa kiinnostavimpia nähtäviä olivat sademetsä-olosuhteet ja hait. Skansenin ulkoilmamuseossa on nähtävää ja käveltävää vaikka kuinka paljon, keskityimme kuitenkin lähinnä skandinaavisten eläinten katseluun ja ihastelimme mm. karhun pentuja ja villisian porsaita. Kuopuksemme voitti 2000 gramman Maraboyn suklaalevyn onnen pyörästä, jota sitten kannoimme koko päivän mukana. Gröna lundissa vietimme illan tivolin vilkasta elämää seuraten. Huvipuistolaitteita oli yllättävän vähän, onnenpyöriä ja muita kilpailupisteitä sitäkin enemmän. Matkat sujuivat lautalla mennen tullen nopeasti.
Kolmannen päivän vietimme vanhassa kaupungissa. Katselimme vahdinvaihtoseremonian kuninkaan linnan pihalla ja piipahdimme antiikkikaupoissa.
Laivassa poikien aika kului pelikoneilla, ja aikuisten trubaduurin soittoa kuunnellen. Puffetissa pojatkin nautiskelivat katkarapuja ja kaviaria. Tukholman matka oli kaikenkaikkiaan oikein mukava, mutta ei kovin edullinen.
Tallennettu aiheeseen Tripblog | Avainsana(t): Skansen, Tukholma, Vasa-museo | Jätä kommentti »
heinäkuu 2, 2008 on tehnyt mettisa
Afrikan mantereella sijaisteva Hurghada on iso kaupunki verrattuna rauhalliseen Sharm el Sheikniin. Hurghadassa on paikallisia asukkaitakin paljon, liikennettä ja elämää myös. Vilkas laivaliikenne havainnollistui hyvin osallistuessamme päivän laivaretkelle. Kävimme “autiolla” saareella, joka oli täynnä turisteja. Pysähdyimme koralliriutalle snorklailemaan. Koraallit ja kalat eivät olleet niin kauniita ja kirkkaan värisiä kuin Sharmin rannoilla, eikä niitä ollut niin paljoa. Mutta laivoja oli, valehtelematta kerralla saattoi nähdä noin sata laivaa. Vilkas liikenne merellä onkin tietenkin syy myös korallien katoamiseen.
Hurghadasta tehdäään retkiä Kairoon. Lähtö on yöllä kahdelta. Parikymmentä bussia ajaa
letkassa poliisisaattuessa läpi autiomaan. Oppaan mukaan Kairon ilma on niin saastunutta, että päivä Kairossa vastaa tupakkiaskin polttamista. Egyptin historian museo on näkemisen arvoinen, patsaita ja muita historiallisia esineitä on enemmän kuin jaksaa katsoa, etenkin kuin ilmanvaihto museossa on olematon. Pyramidit, yksi maailman seitsemästä ihmeestä, kannattaa myös katsoa. Pyramidin sisällä kuljetaan kyyryssä ja tuoksu on kuin maakellarissa. Lopulta saavutaan faaraon hautapaikalle. Onpahan sekin nyt nähty.
Tallennettu aiheeseen Tripblog | Avainsana(t): Egypti, Hurghada, Kairo, Pyramidit | Jätä kommentti »
heinäkuu 2, 2008 on tehnyt mettisa
Egyptissä Siinain niemimaan kärjessä sijaisteva Sharm el Sheikn on paras lomakohde, jossa olen käynyt. Paikka on rauhallinen, lähinnä turistikohde. Muutama vuosi sitten tapahtuneen pommiräjähdyksen takia vartijoita tai poliiseja on kaduilla useita ja hotellien alueille mennään metallinpaljastimien läpi. Aluksi nämä hämmästyttivät, mutta turistien turvallisuuden vuoksihan ne siellä ovat.
Punainen meri on snorklaajien ja sukeltajien paratiisi. Vesi on todella kirkasta ja Sharmissa on
hotellien rannoillakin paljon koralleja, ja korallialueella värikkäitä kaloja kuin akvaariossa. Vartin venematkan päässä hotelleista on isoja korallialueita, joihin paikalliset vievät veneellä muutamalla eurolla. Päivät kuluvat nopeasti, kun merenalaista katsottavaa riittää vaikka kuinka paljon. Snorklaus on perheemme hyvä yhteinen harrastus, ja se sujui 10-vuotiaaltakin hyvin. Muutaman vuoden päästä voimme harkita sukeltamistakin. Oheiset metrin mittaiset Napoleon-kalat asustavat lähellä Sharmin rantaa, ja niitä voi jopa silittää. Kannatta käydä katsomassa.
Retki autiomaahan oli eksoottinen kokemus. Menimme seitsemän auton letkassa jeepeillä peduiinileiriin. Pienen matkan ratsastimme kameleillä. Pilkkopimeässä söimme illallista peduiinileirissä ja maistelimme vesipiippua.
Käsihygienista Egyptissä on todella huolehdittava. Ensimmäisellä Egyptinmatkalla sain ripulin, todennäköisesti saastuneesta rahasta, jota tämän tästä joutui ostoksia tehdessä käsittelemään. Toisella matkalla käytimme jatkuvasti käsidesiä, aina kun koskimme yleisiin tiloihin, paikallisiin ihmisiin tms ja aina ennen kuin pistimme mitään suuhumme. Ja se auttoi, vatsatautia ei tullut. Hotelleissa suositellaan, että kaikki ostokset tehtäisiin huoneen laskuun eikä maksettaisi rahalla, mikä onkin hygienian kannalta hyvä idea.
Hajuvesikauppiaita Egyptissä on paljon. Hajuvedet ovat edullisia, ja tarjolla on kaikki kansainväliset tuoksut. Käyttäjän kannalta perinteinen spray-suutin on kuitenkin oleellinen, eikä egyptiläisestä pullonsuusta tuoksun kaataminen ainakaan minua oikein ole innostanut. Kaikki kauppiaat ovat innokkaita, mutta ystävällisiä. Tinkiminen kuuluu asiaan, usein hinnoissa on yli puolet liikaa.
Tallennettu aiheeseen Tripblog | Avainsana(t): Egypti, Sharm el Sheikn | Jätä kommentti »
kesäkuu 30, 2008 on tehnyt mettisa
Lainalakanat on komediateatterin tämän kesän hömppänäytelmä, mutta hyvä sellainen. Tuttuun tapaan Jukat Puotila ja Leisti setvivät suhdesotkuja, johon tuli koko ajan uusia kiemuroita. Käsikirjoitus on nerokas, joskaan ei uusi. Näytelmä jaksoi naurattaa ja pitää yllä mielenkiintoa koko parituntisen, mikä oli juuri sopiva aika. Tätä susi-aluetta voin suositella!
Tallennettu aiheeseen Showblog | Avainsana(t): komediateatteri, lainalakanat | Jätä kommentti »
kesäkuu 30, 2008 on tehnyt mettisa
Esikoisemme rippijuhlat ovat onnistuneesti ohi ja vihdoinkin oikea loma voi alkaa. Ensimmäinen lomaviikko kului juhlajärjestelyissä. Sadepäivinä oli hyvä siivota taloa sisältä, järjestää ne kaikki paikat, jotka ovat odottaneet parempaa aikaa, kuten hyllyt, kaapinpäälliset, poikien huoneet, pannuhuone jne. Sään salliessa piti kitkeä ja siivota pihaa. Ulkokukkien ostamisen olin onneksi jättänyt tähän juhlien alle, muuten sade olisi hakannut kukat jo ajat sitten. Torstaina käly oli leivonta apuna ja perjantaina sisko ruuanlaittoapuna. Miehen hommiin kuului kaikenlaista pikku remonttipuhaa. Viikko oli työläs, mutta kaikki kannatti. Juhlat onnistuivat kaikin puolin hyvin.
Kirkkovieraille tarjoiltiin ruokaa: uusia perunoita, lohta, lihapullia ja kanasalaattia. Muille vieraille oli tarjolla sen seitsemää sorttia kahvipöydästä. Kakut olivat Hakaselta, jonka Tulenviemää marenkikakkua voin todella suositella. Kakku otetaan pakasteesta ja se säilyy hyvänä kuutisen tuntia (ettei sula liikaa). Kakku sai myös vierailta kehuja raikkautensa ja sopivan makeuden puolesta.
Vieraita kävi lauantaina eli varsinaisena konfirmaatiopäivänä 31 ja seuraavana päivänä 13. Kutsukorteissa kellonajat oli porrastettu, mikä osoittautui toimivaksi käytännöksi. Vieraiden määrä oli sopiva, tarjoilu pelasi hyvin, istumapaikkoja riitti kaikille ja seurustelemaankin ehti joten kuten kaikkien kanssa. Kaikki vieraat eivät tietenkään koskaan pääse paikalle, meilläkin 11 jäi saapumatta. Onneksi osa ilmoitti sen etukäteen. Tarjottavaa jäi silti yli, mutta parempi niin, nyt saamme vielä kunnon nimpparit järjestettyä samoilla eväillä.
Lahjaksi poika sai paljon rahaa, mutta myös joitakin kivoja lahjoja. Nomination rannekoru, joka on nyt IN, oli mieluisa ja sopii siis myös poikien makuun. Nyt vain mietimme, mitä rahoilla ostettaisiin, jotta ne eivät kulu mäkkäriin ja energiajuomiin.
Kiitos vielä keittiöhenkilökunnalle, ilman teitä juhla ei olisi ollut näin onnistunut. Ja kiitos myös hyvästä aurinkoisesta säästä, kuka sen sitten toikin.
Tallennettu aiheeseen Homeblog | Avainsana(t): rippijuhlat, tarjoilu, vieraat | 1 kommentti »
kesäkuu 9, 2008 on tehnyt mettisa
Kesäkuun lopussa meidän perheessä koetaan jälleen yhden virstanpylvään saavuttaminen. Esikoinen pääsee ripille. Kuukausi sitten jo eräs tuttava kertoi aloittaneensa rippijuhlien järjestämisen. Silloin en ollut suonut vielä ajatustakaan asialle, mutta aihe jäi mieleeni itämään. Pitäisikö meidänkin pitää oikein kunnon juhlat, ja kutsua vähän enemmänkin väkeä kuin normaali synttäriporukka. Onhan nyt hyvä syy kutsua sukulaisia ja ystäviä kylään.
Mutta paikat pitää saada ensin kuntoon: talli pitää maalata, portti ja kaiteet myös, hiekkaosuus pitää kunnostaa, kellarin raput viimeistellä jne. Siippani kauhisteli, että ei kai näitä kaikkia siihen mennessä pidä tehdä. Pitää! Saa nähdä, kuinka pitkälle ehdimme. Tallista on tullut jo kermainen ja kaiteista punaruskeat. Rippilapsi on itse maalannut toisen portin. Itse olen pessyt ikkunat ja tehnyt suunnittelutyötä, jonka osaan… Tarjoilulista on vielä auki. Netistä löytyy keskustelupalstoilta tähänkin hyviä vinkkejä, kun vain ehtisi perehtymään.
Tallennettu aiheeseen Homeblog | Avainsana(t): rippijuhlat | Jätä kommentti »
kesäkuu 9, 2008 on tehnyt mettisa
ECEL on marraskuussa Cyproksella pidettävä seitsemäs European Conference on e-Learning. Kollegani Portugalista kertoi lähettävänsä sinne paperin. Niinpä ajattelin, jos kerran Isabel, miksen minäkin…
Niinpä puhuin kollegani mukaan ajatukseen, että vastaamme Call for papers -kutsuun. Aikaa oli enää pari päivää, mutta nopeina tyttöinä teimme abstractin ja lähetimme sen ajoissa. Aiheemme on verkkokeskustelu harjoittelun ohjausmuotona. Olin jo aimmin ITK-päivillä puhunut aiheesta, joten ihan tyhjästä ei tarvinnut aloittaa. Meillä on molemmilla myös kokemusta harjoittelunaikaisesta verkkokeskustelusta, joten siitä on myös valtavasti apua.
Abstracti hyväksyttiin, ja sitten alkoi full paperin kirjoittaminen, max 5000 sanaa. Osa artikkeleista julkaistaan Electronic Journal of e-learning lehdessä. Pari viikkoa on vierähtänyt tiiviisti tämän paperin kanssa. Kirjastosta olen saanut apua tiedonhakuun ja kv-toimistosta kielentarkistukseen. Monta artikkelia on luettu ja teoriatietoa haettu. Onneksi olemme jo loppusuoralla.
Kohta voimmekin vain odottella marraskuuta ja Cyproksen matkaa.
Tallennettu aiheeseen Digiblog | Avainsana(t): ECEL, konferenssi, verkkokeskustelu | Jätä kommentti »
toukokuu 28, 2008 on tehnyt mettisa
Me likat kirmasimme Pyynikin metsässä jälleen ihanassa auringon paisteessa. Työantajamme panosti tällä kertaa meihin likkoihin myös kunnolla, saimme juoksuhousut ja isot Marimekon liinat. 29 yhtenäiseen asuun pukeutunutta piramkilaista oli upea näky, tosin 11 000 likan joukosta kaikki ei meitä kuitenkaan nähnyt.
Aamulehden kirjoitus tapahtumasta oli mielestäni liian yksipuolinen keskittyen ainoastaan hupipuoleen. Itse en ole anniskelualueella koskaan käynyt. Suuri osa osallistujista (vuosittain n. 10 000) osallistuu likkojen lenkille nimenomaan kuntoilun, mukavan ohjelman ja yhdessäolon vuoksi (luulisin).
Tallennettu aiheeseen Showblog | Avainsana(t): likkojen lenkki | Jätä kommentti »
toukokuu 28, 2008 on tehnyt mettisa
Opettajayhdistyksen Tallinnan matka oli rentouttava ja virkistävä. Illallinen vanhan kaupungin maalaisravintolassa ei kuitenkaan vastannut odotuksia, pihvi oli sitkeä ja mauton. Ilta sujui mukavasti läheltä löytyneessä kivassa pubissa, jossa jammailimme elävän musiikin tahdissa.
Aamuyhdeksältä odotti kauneussalongin palvelut. Tunnin kokovartalohieronta, tunnin jalkahoito ja kulmien kestovärjäys ja muotoilu maksoivat vain 63€ yhteensä. Hieronta oli ok, jalkahoito ei ihan vastannut Suomen tasoa, kulmien muotoilu oli ok, mutta kestoväri lähti viikossa:) Kokemus kokonaisuudessaan oli kuitenkin hintansa väärti.
Old Hansassa söimme loistavan päivällisen. Riistapöytä neljälle henkilölle oli runsas ja herkullinen. Aikaa kului 2,5 tuntia ja monta ihmissuhdeasiaa tuli ruuan lomassa puitua naisnäkökulmasta käsin.
Paluumatka Tallinkin SuperStar-laivalla kesti vain kaksi tuntia. Taxfree-ostokset jäi tekemättä, koska kaupassa oli mahdoton jono jatkuvasti. Ostokset kannattaisi siis tehdä jo menomatkalla tai maissa.
Matkaa varten jouduin ostamaan uuden matkalaukun, koska Air Berlin hukkasi siippani laukun Dusseldorfiin. Saapa nähdä saammeko korvaukset lentoyhtiöltä… (laukku löytyi, mutta ei ehtinyt mukaani Tallinnaan)
Tallennettu aiheeseen Tripblog | Avainsana(t): Tallinna | Jätä kommentti »